Esimerkki korko 10 000 € lainalle, 5 vuoden takaisinmaksuajalla, on 6.26%. Takaisin maksettava summa on kokonaisuudessaan 11 623 €. Todellinen vuosikorko on min. 4.19% / maks. 20%
Näinä vaikeina taloudellisina aikoina monet yrittävät löytää erilaisia tapoja säästää rahaa. Muun muassa polttoaineen kuluttamisen vähentäminen ja kaupassa käymisen rajoittaminen vain kertaan viikossa ovat pieniä säästöaskeleita oikeaan suuntaan. Ihmiset pyrkivät säästämään rahaa monista syistä. Mikäli ihminen haluaa välttää turhan suurten uhrausten tekemistä arjessaan, säästää voi hiukan useammista asioista yksittäisten suurten säästöjen sijaan.
Yksi asia, josta on helppo säästää ja joka ei aiheuta kovin suurta taakkaa useimmille on sähkönkulutus. Rahaa on mahdollista säästää sähkölaskuista huomattavasti pitkällä tähtäimellä, mikäli ihminen tiedostaa paremmin sähkönkulutuksensa ja muistaa sammuttaa kaikki mahdolliset sähkölaitteet käytön jälkeen.
Ensimmäinen askel on aina muistaa irrottaa puhelimen latausjohto seinästä heti, kun lataus on valmis. Moni ei tiedä, että latausjohto vie energiaa, vaikka siihen ei olisikaan kytketty puhelinta. Sähkö tulisi sammuttaa myös aina esimerkiksi televisiosta, internetistä, radiosta ja mikrosta, kun ne eivät ole käytössä. On hyvin tärkeää muistaa, että suuret säästöt tulevat lopulta pienistä asioista.
Mikäli sinua kiinnostaa laskea kuinka paljon sähkönkulutuksesta voikaan säästää, voit ladata erilaisia sovelluksia puhelimeesi, jotka osoittavat selvästi kuinka paljon ja mistä voit säästää. Nämä sovellukset voivat tehdä säästämisestä hiukan hauskempaa, kun säästämisestä tulee mahdollisesti tavoitteellisempaa..
Riippumatta siitä, miksi haluat vähentää sähkönkulutustasi ja säästää, sitä tosiasiaa, että säästäminen on hyväksi ympäristölle, ei voi kiistää. Vähennä siis energiankulutustasi ja suojele niin ympäristöä kuin säästä rahaakin!