Blog posts

Raha ja kuluttaminen
Lainaa rahaa ruokaa
Budjetissamme ruokaan menevä osuus on aina hyvin rajattu. Ruokaan on yleensä melko vähän rahaa käytettävissä, jolloin ruokaostokset pyritään tekemään mahdollisimman halvalla. Melko suuri osa ihmisistä saa tukea valtiolta selviytyäkseen. Tuki on kuitenkin pieni, jolloin ihmisen on pakko käyttää rahaa vain sen verran, kuin on ehdottomasti tarpeen.
Hyviä neuvoja lainanottoon
Lainaa rahaa uusiin huonekaluihin
Kun on kyse rahan lainaamisesta, syitä lainan hakemiselle on lukemattomia ja rahat voi käyttää lukemattomilla tavoilla.
Lainatyypit
Luottokorttien monet edut
Kun haluat lainata rahaa, sinun tulee ensin ajatella vaihtoehtojasi tarkkaan. Markkinoilta löytyy nimittäin hyvin monen tyyppisiä lainoja. Mikäli siis ensin löytämäsi laina ei tunnu oikealta, sinulla on paljon vaihtoehtoja jäljellä, ja voit siis hakea täysin jotain muuta. Tässä artikkelissa keskitymme lainanottoon luottokorttien muodossa ja sen hyviin ja huonoihin puoliin.
Raha ja kuluttaminen
Raha tekee iloiseksi
Talousasiat ovat aina hyvin laajalti läsnä ihmisten elämässä. Omien raha-asioiden pito oikeilla raitella on jatkuvaa kamppailua, sisältäen mahdollisesti säästämisen ja luonnollisesti tietynlaiset kompromissit, sillä kaikkeen ei aina yksinkertaisesti ole varaa.
Lainatyypit
Aika aloittaa alusta – lainaa rahaa
Mikäli tuntuu, että elämä ainoastaan polkee paikallaan, voi tuntua, ettei elämällä ole enää mitään tarkoitusta. Arki tuntuu raskaalta ja niukalta, eikä millään tunnu olevan mitään järkeä. Tällainen tilanne vaatii spontaaneja aloitteita. Muuta elämäsi suuntaa; tee jotain yllättävää ja jotain joka vaikuttaa elämääsi myönteisesti – tee iso päätös.
Raha ja kuluttaminen
Ajattele luovasti, kun haluat säästää rahaa
Meidän kaikkien tulee joskus säästää rahaa. Meidän täytyy joko olla jatkuvalla rahan säästökuurilla, tai säästää tulee ainoastaan tiettyinä aikoina. Tiedämme siis kaikki, että rahat eivät aina riitä niin pitkälle kuin haluaisimme niiden riittävän. Luovasti ajatteleminen voi siksi kannattaa aikoina, jolloin raha ei riitä kaikkeen.
Lainatyypit
Aloita uusi harrastus pienlainan turvin
Meillä kaikilla on omat kiinnostuksen kohteemme. Koulun ja työn ohella monet nauttivat vapaa-ajastaan lempiharrastustensa parissa. Kiinnostuksen kohteita voi olla lukemattomia erilaisia ja uusia kehittyy jatkuvasti. Jotkut nauttivat jalkapallon tai tenniksen peluusta, toiset pitävät ratsastamisesta, moottoriurheilusta tai musiikista. Me kaikki teemme asioita, koska olemme niistä innostuneita ja koska nautimme niiden tekemisestä. Käytämme harrastuksiimme aikaa, energiaa ja rahaa, koska ne tekevät meistä iloisia.
Hyviä neuvoja lainanottoon
Asenna kaukolämmitys lainan avulla
Kotinsa voi lämmittää monella eri tavalla. Useimmissa vanhoissa taloissa on kiinteä lämmityssysteemi talon pohjakerroksessa, josta lämpö jaetaan talon eri lämpöpattereihin. Rakennusta voidaan lämmittää niin öljyllä, kaasulla tai puupelletein. Eri tavat lämmittää talo poikkeavat toisistaan niin hintaa, etuja, kuin niiden ympäristöystävällisyyttäkin tarkastellessa. Olemassa on kuitenkin nyt myös hiukan nykyaikaisempia vaihtoehtoja, kuten kaukolämpö. Kyseinen lämmitystapa toimii periaatteessa niin, että lämpö liikkuu maan alla olevan putkistoa pitkin, josta se ohjataan taloon.
Raha ja kuluttaminen
Eläkesäästäminen
Suomessa eläkkeelle voi yleensä jäädä 63–68-vuotiaana. Kansaneläkkeen eläkeikä on kuitenkin 65 vuotta. Kelan mukaan kansaneläke turvaa perustoimeentuloa eläkeläiselle, joka ei saa lainkaan työeläkettä tai jonka työeläkkeiden yhteismäärä jää pieneksi. Kansaneläke ei ole kovin suuri, minkä vuoksi eläkettä tulee useimmiten täydentää yksityisillä säästöillä.
Hyviä neuvoja lainanottoon
Hae lainaa hammaslääkärikäyntiin
Hampaat ovat asia, joista jokaisen tulee pitää huolta. Mikäli hampaiden kanssa tulee komplikaatioita, vaatii se yleensä aina visiitin hammaslääkäriin, mikä ei ole koskaan halpaa. Kuitenkaan hammaslääkärikäynnin vältteleminen ei tule ratkaisemaan ongelmaa. Hampaat eivät korjaannu itsestään. Lääkäriin on vain pakko mennä vaikka se joskus tarkoittaakin, että luvassa on iso lasku. Sellaiset ongelmat hampaiden kanssa, jotka vaativat hammaslääkärin hoitoa, voivat olla hyvin monenlaisia, kuten reiät hampaissa, ientulehdus tai kosmeettiset toimenpiteet.
Lainatyypit
Hae lainaa ja tilaa kesälomamatka jo nyt
Nyt on aika varata kesäloma. Nyt alkaa itseasiassa olla jo viimeiset hetken käsillä. Katsoaessasi TV:tä tai kuunnellessasi radiota käy varmasti nopeasti selväksi, että matkatoimistoissa on täysi kuhina päällä. Joka paikka on täynnä erilaisia mainostoimistojen matkamainoksia mitä erilaisempiin kohteisiin. Televisio vilkuttaa silmiemme edessä jatkuvasti kuvamateriaalia upeista rannoista, joista varmasti hyvin moni unelmoi.
Lainatyypit
Hae lainaa pankkien ulottumattomista ja nauti eduista
Rahan lainaamista voi olla vaikea välttää. Tietyissä elämänvaiheissa se on yksinkertaisesti välttämätöntä.
Lainatyypit
Hae useampaa lainaa
Lainahakemuksen täyttäminen on nopeaa - internetin lainat tunnetaan tästä parhaiten. Vältyt turhilta neuvotteluilta ja saat nopeasti tietää, mikäli saat hakemaasi lainaa!
Raha ja kuluttaminen
Hanki asu Halloween -juhliin lainalla
Jokavuotinen Halloween on pian taas täällä ja kaikilla on hyvä syy pukeutua miten ikinä huvittaa.
Raha ja kuluttaminen
Henkilökohtainen budjetti ja kotitalous. Ota raha-asiat haltuusi.
Kaikki yhtiöt laativat budjetin. Budjettia noudatetaan, jotta yhtiö toimisi kannattavalla tavalla. On siis tärkeää pysyä laadituissa raameissa, jotta yhtiö tulisi menestymään toiminnassaan.
Lainatyypit
Huolehdi parisuhteestasi ja varaa matka pienlainan avulla
Hyvin monet, ellei melkeinpä kaikki, pyrkivät löytämään elämässään todellisen rakkauden. Suurin osa haaveilee sen oikean ihmisen löytämisestä, jota ilman he eivät pystyisi elämään, jonka kanssa elää loppuelämänsä yhdessä ja jonka kanssa olla aivan oma itsensä. Kun niin viimein tapahtuu, elämä voi vaikuttaa kuin ruusuilla tanssimiselta! Totuus on kuitenkin valitettavasti hiukan karumpi ja epäromanttisempi. Etenkin ajan myötä ja yhteenmuuton jälkeen pariskunta löytää uusia puolia toisistaan – niin hyviä kuin huonojakin. Lisäksi arki koittaa aina lopulta, ja arki on hyvin usein töitä täynnä.
Hyviä neuvoja lainanottoon
Huomio nämä asiat, kun lainaat rahaa.
Huolimatta siitä, tarvitsetko rahaa lomaa varten tai johonkin muuhun, on olemassa tiettyjä asioita, jotka tulee ottaa huomioon.
Hyviä neuvoja lainanottoon
Jalkapalloon sijoittaminen on hauskaa
Jalkapallojoukkueet rekisteröityvät osakeyhtiöiksi kasvavissa määrin, mikä tarkoittaa sitä, että sijoittajat ja fanit voivat ostaa osansa joukkeesta. Se on itseasiassa melko oiva sijoitus, sillä näin jokainen jalkapallofani voi ostaa ikioman osansa lempijoukkueestaan.
Raha ja kuluttaminen
Jawbone Up -aktiivisuusrannekkeella terveellisempi elämä
Sijoitin juuri uuteen vempaimeen, joka käy samalla rannekorusta. Uusin löytöni on nimeltään Jawbone Up -ranneke ja olen siihen jo aivan lääpälläni.
Raha ja kuluttaminen
Kausikortti 2014-2015 lempijoukkueesi otteluihin
Osoita tukesi lempijoukkueellesi niin myötä- kuin vastoinkäymisissä ostamalla kausikortti joukkueen kotiotteluihin. Voit tietenkin lähteä seuraamaan myös heidän vierasotteluita, mutta tällöin tukesi on enemmänkin henkistä taloudellisen tuen sijaan.

Lainan laiminlyönti

On tärkeää, että noudatat lainanmaksun ehtoja. Hoitamattomat tai myöhästyneet maksut voivat johtaa kielteisiin seurauksiin. Lainantarjoajalla on tällöin yksinomainen mahdollisuus irtisanoa lainasopimus tai muuttaa lainan maksuehtoja.

Lainasopimuksen ehtojen rikkominen voi johtaa myös siihen, että lainanottajan tulee maksaa koko laina takaisin heti ja kerralla ilman erillistä ilmoitusta lainantarjoajalta, mikä taas voi johtaa siihen, että velka menee perintään. Mikäli velanmaksaminen myöhästyy, lainantarjoaja asettaa yleensä viivästymisille lisämaksuja ja käsittelykuluja. Ehtojen rikkominen voi myös vaikuttaa lainan maksuaikaan, sillä maksujen myöhästyminen tai hoitamatta jättäminen voivat pidentää lainan maksuaikaa merkittävästi. Se taas tarkoittaa, että tulet lopulta maksamaan lainastasi enemmän kuin olisi tarpeen. Mikäli lainaottaja on rikkonut ehtoja merkittävästi, lainantarjoaja voi antaa lainanottajasta merkinnän luottotietorekisteriin, jotta tulevaisuudessa lainojen väärinkäyttäjiltä vältyttäisiin. Kaikista näistä syistä lainasopimuksen kaikkia maksuehtoja tulisi aina noudattaa.

Nordic Global Commerce ApS - Fyllestedvej 20 - 5464 Brenderup Fyn - DK - VAT: 40798374
Copyright © 2023 NordicBanker - All Rights Reserved
Nordic Global Commerce ApS - Fyllestedvej 20 - 5464 Brenderup - Denmark - CVR/VAT: DK40798374