Omalaina
100 - 60 000 € Lainasumma
1 - 20 vuoden Laina-aika

Esimerkki korko 10 000 € lainalle, 5 vuoden takaisinmaksuajalla, on 6.26%. Takaisin maksettava summa on kokonaisuudessaan 11 623 €. Todellinen vuosikorko on min. 4.19% / maks. 20%

Niin ruumiin kuin sielunkin hemmottelu on hyväksi

Minulle on tärkeää kohdella itseäni niin hyvin kuin kykenen. Arkisin hemmottelen itseäni jalkakylvyillä, kasvonaamioilla tai uudella kynsilakalla. Aina tällaiset arjen pienet hemmotteluhetket eivät kuitenkaan riitä ja siksi varasin itselleni ajan kylpylään parin kuukauden päästä.

Hoidot voivat tulla kalliiksi, mutta tulin siihen tulokseen, että ihmisen tulee nauttia ainoasta elämästään. Mikäli en nauti elämästäni, enkä voi hyvin, mikä on sitten kaiken tarkoitus? Kyllä, se voi kuulostaa typerältä tekosyyltä saada käyttää rahaa hemmotteluun, mutta tunnen oikeasti juuri näin.

Olen jo alkanu odottaa innolla aikaani kauneushoitolaan, jossa minulle tehdään muun muassa suklaahieronta, kuorinta ja kuumakivihieronta. En kykene kuvailemaan kuinka ihanaa siitä tulee. Tiedän jo, etten tule katumaan päätöstäni, vaikka en ole vielä edes maksanut hoitoja.

Tein itseasiassa päätöksen, että aion hemmotella itseäni tulevaisuudessa samantapaisella kylpylävierailulla kerran vuodessa. Olen tietoinen siitä, ettei minulla välttämättä ole aina kyseiseen reissuun varaa, mutta olen valmis ottamaan sen riskin. Arvostan kroppani ja sieluni hyvinvointia kuitenkin enemmän ja tiedän, että minulla tulee aina olemaan varaa, koska voin aina tarvittaessa ottaa lainaa.

Säännölliset hoidot ovat hyvin tärkeitä ruumiin hyvinvoinnille ja kylpylävierailut hoitavat samalla niin stressin vaivaamaa päätä kuin vartaloakin. Näen kauneushoidot mielummin sijoituksena elämänlaatuuni kuin tuhlauksena. Keneen oikein sijottaisin, jos en itseeni? Odotan siis hymyssä suin, innokkaana ja puhtaalla omatunnolla seuraavia kauneushoitojani!

Lainan laiminlyönti

On tärkeää, että noudatat lainanmaksun ehtoja. Hoitamattomat tai myöhästyneet maksut voivat johtaa kielteisiin seurauksiin. Lainantarjoajalla on tällöin yksinomainen mahdollisuus irtisanoa lainasopimus tai muuttaa lainan maksuehtoja.

Lainasopimuksen ehtojen rikkominen voi johtaa myös siihen, että lainanottajan tulee maksaa koko laina takaisin heti ja kerralla ilman erillistä ilmoitusta lainantarjoajalta, mikä taas voi johtaa siihen, että velka menee perintään. Mikäli velanmaksaminen myöhästyy, lainantarjoaja asettaa yleensä viivästymisille lisämaksuja ja käsittelykuluja. Ehtojen rikkominen voi myös vaikuttaa lainan maksuaikaan, sillä maksujen myöhästyminen tai hoitamatta jättäminen voivat pidentää lainan maksuaikaa merkittävästi. Se taas tarkoittaa, että tulet lopulta maksamaan lainastasi enemmän kuin olisi tarpeen. Mikäli lainaottaja on rikkonut ehtoja merkittävästi, lainantarjoaja voi antaa lainanottajasta merkinnän luottotietorekisteriin, jotta tulevaisuudessa lainojen väärinkäyttäjiltä vältyttäisiin. Kaikista näistä syistä lainasopimuksen kaikkia maksuehtoja tulisi aina noudattaa.

Nordic Global Commerce ApS - Fyllestedvej 20 - 5464 Brenderup Fyn - DK - VAT: 40798374
Copyright © 2023 NordicBanker - All Rights Reserved
Nordic Global Commerce ApS - Fyllestedvej 20 - 5464 Brenderup - Denmark - CVR/VAT: DK40798374