Esimerkki korko 10 000 € lainalle, 5 vuoden takaisinmaksuajalla, on 6.26%. Takaisin maksettava summa on kokonaisuudessaan 11 623 €. Todellinen vuosikorko on min. 4.19% / maks. 20%
Pääsiäinen on jo mennyt, mutta haluan silti kertoa, kuinka itse vietin viime pääsiäisen. Viime pääsiäinen ei nimittäin ollut laisinkaan tavallinen pääsiäinen. Pistimme nimittäin kaikki peliin ja varasimme koko perheen loman kauniiseen Turkkiin.
Olen jo pitkään halunnut matkustaa Turkkiin, mutta minulla ei ole ollut mahdollisuuksia, sillä aiemmat lomamme ovat tähän mennessä olleet hiukan toisenlaisia seikkailuja. Viime vuonna mahdollisuus oli kuitenkin olemassa ja pääsimme viimein matkalle kyseiseen uskomattomaan maahan.
Varasimme matkan ja valitsimme kohteeksi Marmariksen, joka on tunnettu muunmuassa suurista bazaareistaan. Puolisoni, lapset ja minä asuimme hotellissa, jossa oli terassi ja uima-allas, ja jos hotelliin saapuessamme olin positiivisesti yllättynyt. Hotellin henkilökunta oli fantastinen. Samanlaista vieraanvaraisuutta ja palvelua on vaikea löytää. Turistina oleminen oli täyttä hemmottelua, sillä mitä ikinä tarvitsinkaan, hotellin henkilökunta varmisti, että sain haluamani.
Lomaviikko Turkissa tarjosi mitä huikeampia seikkailluja. Vierailimme luonnollisesti bazaareissa, jotka ovat melkeinpä pakollinen Marmariksen nähtävyys useimmille turisteille. Bazaareista pystyi ostamaan melkeinpä mitä tahansa. Itse täytin kaksi isoa ostoskassia täyteen erilaisista mausteista, huiveista, vaatteista ja laukuista. Vierailimme myös suuressa koruliikkeessä hiukan Marmariksen ulkopuolella. Turkki on tunnettu kullastaan, ja voin kertoa, että sitä kultaa riitti koko liikkeen täydeltä. Puolisoni ja minä ostimme kaulakorut tyttärillemme, mikä pelasti päivän myös heille. Viimeisin retkemme lomalla oli veneilyretki, ja seilasimme Kreikan saarelle nimeltä Rhodos. Siellä nautimme koko päivän saaren vanhasta kaupungista.
Koko loma maksoi koko perheelle yhteensä noin 1.000 euroa. Loma oli todellakin jokaisen euron arvoinen. Aamiaisten lisäksi meille tarjottiin myös illallinen kahtena iltana hotellin ravintolassa. Voin ehdottomasti suositella kaikille matkaa Turkkiin. Reissu oli hyvin halpa suhteessa siihen, mitä kaikkea ehdimme viikon aikana kokea. ”Hyvää vastinetta rahalle” on täydellinen nimi reissullemme Turkkiin.