Lainaa alle 25-vuotiaana
Monet alle 25-vuotiaat tarvitsevat lainaa. Vain harvat selviytyvät opinnoistaan yliopistossa tai korkeakoulussa ottamatta lainaa. Joskus lainaa tarvitsee myös muihin asioihin. Kyse voi olla matkasta, vuokrasta tai jostain ostoksesta. Millaiset mahdollisuudet alle 25-vuotiaalla on saada lainaa?
Ensinnäkin on todettava, että pelkästään ikä ei merkitse, kun on kyse rahan lainaamisesta. Pankeille on tärkeää myös se, kuinka ihminen hoitaa talousasioitaan. Useimmat pankit ja luottoyhtiöt eivät tavallisesta myönnä lainaa henkilöille, joilla on maksuhäirömerkintöjä. Huolimatta siitä, minkä ikäinen on, maksuhäiriömerkintöjä tulisi välttää. Merkinnät säilyvät rekisterissä 2-5 vuotta, vaikka velat lopulta maksaisikin.
Vakituiset tulot voivat helpottaa lainan saamista. Yleensä matalat tulot riittävät, jos henkilö asuu edelleen kotonaan. Lainaa voi joskus hakea yhdessä kumppaninsa kanssa, jolloin mahdollisuudet saada lainaa ovat suuremmat iästä huolimatta. Mitä suuremmat tulot ihmisellä on ja kuinka kauan on ollut työllistettynä, sitä paremmat on mahdollisuudet saada lainaa.
Kun hakee luottoa esimerkiksi liikkeestä, suoritetaan aina luottokelpoisuuden arviointi. Sama koskee tavallisen lainan hakemista. Mikäli henkilöllä on useita luottotietojen tarkistuspyyntöjä, voi se vaikeuttaa lainan saamista. Ongelma on se, etteivät pankit useinkaan näe, miksi luottokelpoisuutta on aiemmin arvioitu. Alle 25-vuotiaille on tärkeämpää kuin muille lainanhakijoille, ettei luottotietojen tarkistuspyyntöjä ole turhan useita.
Oman asunnon omistaminen on eduksi. Näin ei ole siksi, että asunnon voisi asettaa vakuudeksi, vaan koska se osoittaa, että henkilön tilanne on vakaa ja että hänellä on maksukykyä. Näin myös, jos henkilö on naimisissa ja hänellä on lapsia, eikä henkilö ole muuttanut jatkuvasti paikasta toiseen. Mainitut seikat auttavat tasapainottamaan sitä tosiasiaa, että henkilö on alle 25-vuotias.
Todellisuudessa lainan saaminen alle 25-vuotiaana on helpottunut huomattavasti. Viime vuosina luottoyhtiöiden lukumäärä on kasvanut. Useat luottoyhtiöt tarjoavat pieniä lainoja lyhyellä laina-ajalla. Näitä lainoja kutsutaan mikrolainoiksi tai SMS-lainoiksi. Lainasummat vaihtelevat 50 eurosta 500 euroon, mutta tietyt yhtiöt tarjoavat myös 1.000 euron lainoja. Lainanantajat vaativat usein kuitenkin yli 25 vuoden ikää, kun on kyse suuremmista lainoista. Pieniä summia voi kuitenkin helposti lainata alle 25-vuotiaana.