Eläkesäästäminen
Suomessa eläkkeelle voi yleensä jäädä 63–68-vuotiaana. Kansaneläkkeen eläkeikä on kuitenkin 65 vuotta. Kelan mukaan kansaneläke turvaa perustoimeentuloa eläkeläiselle, joka ei saa lainkaan työeläkettä tai jonka työeläkkeiden yhteismäärä jää pieneksi. Kansaneläke ei ole kovin suuri, minkä vuoksi eläkettä tulee useimmiten täydentää yksityisillä säästöillä.
Eläkeikää tulisi ajatella jo elämän alkuvaiheessa ja säästäminen tulisi aloittaa varhain työpaikan saatuaan. Mitä aiemmin eläkesäästämisen aloittaa, sitä enemmän elämän varrella ehtii säästämään ja sitä suuremmat tulot eläkkeellä tulee olemaan.
Eläkesäästöjä on monenlaista. Eläke koostuu usein kansaneläkkeestä, jonka eläkeviranomaiset käsittelevät, työeläkkeestä ja osin myös ihmisen omista säästöistä. Viimeksi mainittu tapa säästää tapahtuu usein yksityisessä pankissa tai muussa rahoituslaitoksessa.
Säästöjen käsittely riippuu siitä, millainen eläkesopimus ihmisellä on. On mahdollista tehdä esimerkiksi sopimus, joka estää henkilöä saamasta rahoja käsiinsä ennen eläkkeelle jäämistä. Tällainen sopimus voi olla hyödyksi, jos tietää, että kärsii vaikeuksista säästää kuluttamatta rahoja. Tietyt eläkesopimukset sallivat, että koko eläkesäästöt voi nostaa kerralla niin halutessaan eläkkeelle jäätyään, mikä voi olla eduksi, jos haluaa esimerkiksi saman tien lähteä matkustelemaan. Mieti, miten haluat, että säästösi maksetaan ja löydä eläkesäästösopimus, joka sopii toiveisiisi.
Kansaneläke on täysimääräisenä 633,91 euroa kuukaudessa ja mikäli henkilö on parisuhteessa, määrä on 562,27 euroa. Summa on hyvin pieni, eikä se lähellä sellaista summaa, jonka avulla selviäisi ilman omia eläkettä täydentäviä säästöjä.
Eläkesäästäminen on tulevaisuuteen sijoittamista
Työmarkkinoilla aktiivisena ollessaan ihmisen tulis pyrkiä aktiiviseen eläkesäästämiseen. Mitä enemmän työmarkkinoilla ehtii säästämään, sitä enemmän rahaa jää käytettäväksi eläkkeellä. Kunnolliset säästöt antavat mahdollisuuden toteuttaa unelmia ja tehdä asioita, joihin ei ennen ollut aikaa. Eläkkellä voi lähteä vaikkapa maailmanympärysmatkalle tai muuttaa etelään - vaikkapa Espanjaan tai Thaimaahan. Eläkesäästäminen on yksinkertaisesti elämään sijoittamista ja tarjoaa mahdollisuuden nauttia elämän viimeisistä vuosista. Eläkesäästäminen on kuten muukin sijoittaminen, jolloin säästöt tulisi levittää tappioiden välttämiseksi ja voittojen maksimoimiseksi. Säästöjen hyvät tuotot voivat tehdä suuren eron pitkällä aikavälillä.