Esimerkki korko 10 000 € lainalle, 5 vuoden takaisinmaksuajalla, on 6.26%. Takaisin maksettava summa on kokonaisuudessaan 11 623 €. Todellinen vuosikorko on min. 4.19% / maks. 20%
Mikäli tuntuu, että elämä ainoastaan polkee paikallaan, voi tuntua, ettei elämällä ole enää mitään tarkoitusta. Arki tuntuu raskaalta ja niukalta, eikä millään tunnu olevan mitään järkeä. Tällainen tilanne vaatii spontaaneja aloitteita. Muuta elämäsi suuntaa; tee jotain yllättävää ja jotain joka vaikuttaa elämääsi myönteisesti – tee iso päätös. Lyhyesti sanottuna; aloita alusta.
Alusta voi aloittaa monella tapaa. Itsensä voi esimerkiksi sanoa irti ja aloittaa oman yrityksen, tai ehkä muuttaa uuteen maahan tai vain kotimaan rajojen sisällä uuteen paikkaan. Moni alkaa taas opiskelemaan kotimaassa tai ulkomailla. Mahdollisuudet ovat monet, joten ihmisen oma mielikuvitus on ainoa rajoittava tekijä. Alusta voi aloittaa monella tapaa, mutta pääasia on, että aloittaa uudelleen. Elämän eläminen täysillä ja kaiken sen tekeminen, mihin ei aikoinaan ollut aikaa, ovat pääasioita.
Lainaa rahaa uuteen elämään
Kyse on uuden mahdollisuuden, uuden elämän antamisesta itselle. Kyse on elämän elämisestä tavalla, josta on aina unelmoinut, ja niiden asioiden tekemisestä, joista on aina haaveillut.
Alusta ei tietenkään voi aloittaa noin vain, vaan siihen tarvitaan tietenkin tietyn verran rahaa riippuen aina siitä, miten kukin haluaa alusta aloittaa. Sen, että rahaa ei ole kovin paljoa, ei välttämättä tarvitse olla rajoittava tekijä. Kulutusluottoa (yksityislainaa) saa nimittäin nykyään edullisesti netistä, minkä avulla uuden elämän voi polkaista käyntiin vaikka samantien. Uudelleen aloittaminen täydellä vauhdilla taskut täynnä rahaa on erittäin mukava tapa aloittaa. Harva jaksaa turhaan odottaa lottovoittoa.
Helpoin ja yksinkertaisin tapa aloittaa alusta ja saada uusi mahdollisuus etsiä onnea on hakea lainaa. Kulutusluoton avulla tavoittelet uutta, onnellisempaa elämää ilman huolta rahasta.